TOIMINTASUUNNITELMA 2022 JA -KERTOMUS 2021

Toimintakertomus  2021

Kausi avattiin 2.4.2021 ja mukana aika monta senioriamme. Seniorit olivat lisäksi ahkerasti mukana toimitsijatehtävissä Wiurilan valtakunnallisissa kisoissa.

Senioriliiga päätettiin pelata, ainoastaan Aura Golf jäi pois. Pelasimme 36 eri pelaajan voimin, mutta menestys kiersi tällä vuodella Wiurilaa ja jäimme toiseksi viimeiseksi ensi vuonna uudella innolla.

Kaikilla joukkueilla oli vaikeuksia saada naissenioreja mukaan ja ensi vuodelle varmaan muutetaan systeemiä. Tapsa toimi liigavastaavana tänäkin vuonna ja ylläpiti pistetaulukkoa.


Kesäkuussa alkoi seniorien viikkokisa, jota pelattiin koko kesän ajan, käytössä oli mobile scoring ja tulokset saatiin perjantaisin valmiiksi.

Kilpailuun osallistui kesän aikana kaikkiaan 7 nais- ja 36 miespelaajaa ja vaihtelevasta kesästä huolimatta kisakierroksia yhteensä 404 ! - taas uusi ennätys.

Kolmen kärki naisten sarjassa Marjaleena Ruohonen; Beatrice Östman ja Ulla Mattsson

sekä miesten sarjassa Jarmo Pekonen, Markku Nuppunen ja Kjell Östman.

Kisa oli molemmissa sarjoissa todella tiukka sekä kovatasoinen.  Kisassa kokeiltiin uutta yhteistä sarjaa, jolloin oli mahdollista miesten pelata punaisilta ja

naisten sinisiltä, muttei tullut osallistujia, joten jää pois jatkossa.

Kesän aika pelattiin seniorien tasoituksellinen reikäpelikilpailu molemmissa sarjoissa, naisissa 8 ja miehissä 39 osallistujaa.

Voittokolmikot :

Marjaleena Ruohonen, Heidi-Tuulia Eklund ja Eva Ake sekä

Tero Hovila, Simo Salonen, Markku Nuppunen.


Palkinnot jaettiin päättäjäistapahtumassa, jossa pelattiin myös kolmen hengen Best Ball, tapahtuma sai kiitosta ja pidetään jatkossa myös.

Seniorireissu jäi koronahaasteiden takia tekemättä.

Seuraottelu Nordcenterin senioreita vastaan pelattiin vieraissa ja tappio pistein 257 248 ja kokonaiskisa 6 6, ensi vuonna tavoitteena voitto kotona.

Marraskuun alkupuolella jäsenmaksun maksaneita senioreja 441 (413 2020) - naisia 145 (137) ja miehiä 296 (276), muut jäsenet 427 (105 + 322) eli senioreja yli puolet jäsenistöstä.

Kausi suosi kokonaisuudessaan golffareita, vaikka olikin edelleen haastava koronan takia.

Tiedottaminen www-sivuilla, sivujen ylläpidosta tuli edelleen positiivista palautetta usealta seniorilta.

 

Toimintasuunnitelma  2022

Pelikauden toiminta

Senioriliiga alkaa toukokuussa ja jatkuu koko kesän. Tavoitteena on parantaa sijoitusta liigassa ja saada taas muutama uusi pelaaja mukaan ja aktivoida naiset pelaamaan.

Viikkokisaa pelataan kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa. Naisille järjestetään oma sarja. Pelipäivä on edelleen perjantai.

Tasoituksellinen reikäpelikisa järjestetään kesän aikana alkaen kesäkuussa.

Ideoidaan ja järjestetään joku joukkuekisa kesän aikana senioreille.

Elokuussa pelataan seuraottelu Nordcenterin seniorigolfareita vastaan kotona. Tavoitteena on tietty voitto, tällä hetkellä tilanne tasan 6 6.

Syyskuussa pelataan jo tavaksi tullut seniorien pistebogeymestaruuskisa yhdessä juniorien kanssa.

Lokakuussa järjestetään päättäjäistapahtuma, jossa jaetaan palkinnot ja joku joukkuekisa.

Uuden pron kanssa pyritään järjestämään senioreille suunnattua harjoittelua.

Pyritään edelleen aktivoimaan yhteistoimintaa juniorien ja muiden ryhmien kanssa sekä osallistumaan aktivoitintoimintaan.

Osallistutaan mahdollisimman suurella joukolla kaikkiin Wiurilan tapahtumiin ja talkoisiin.


Tiedottaminen

Tiedottamista pyritään edelleen hoitamaan niin, että jokainen seniorigolffari tietäisi mitä tapahtumia järjestetään, tiedotus hoidetaan www-sivuilla sekä sähköpostitiedotteilla. Tämä

edellyttää jokaisen seniorigolffarin nettiosoitteen ajantasaisuutta NexGolfissa.

Tags: