TOIMINTASUUNNITELMA
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2024
Seuran naistoimikunnan tavoitteena on olla aktiivinen toimija WGCC ry:n toiminnassa ja kehittämisessä. Naistoimikuntaan kuuluu 6 jäsentä ja puheenjohtajana toimii seuran Lady kapteeni Tia Melava.
Viime kauden mukaisesti tavoitteena on tuoda esille naisten harrastus- ja kilpailutoimintaa sekä kannustaa naisia kehittämään omaa lajiosaamistaan. Tähän liittyen kauden aikana järjestetään yhdessä seuran Pro:n kanssa naisille pelisuunnittelu tapahtuma ja mahdollisesti myös muita teemoitettuja Pro:n tunteja. Olemme myös mukana alueen yhteisessä Ladyt kentällä tapahtumassa, jonka järjestelyvastuu on tänä vuonna Wiurila golfilla. Pyrimme saamaan tapahtumasta suositumman kuin aikaisempina vuosina ja samalla tuomaan Wiurilaa esille alueen muille naispelaajille.
Koska aktivointitoimikunta ei jatkossa järjestä enää naisteniltoja, pyrimme naistoimikunnan toimesta korvaamaan näitä tapahtumia osittain viikkokisan yhteydessä sekä järjestämällä naisille useita erilaisia tapahtumia.
Yhteistyössä kilpailutoimikunnan kanssa pyritään saamaan Wiurilaan naisten edustusryhmä, jonka jäsenet osallistuvat liiton toureille. Tätä kautta pyrimme saamaan lisää näkyvyyttä seuran naistoiminnalle ja samalla saamaan myös tyttöjä ja naisia kiinnostumaan kilpailemisesta. Edelleen pyrimme myös aktivoimaan naisia osallistumaan oman ja muiden seurojen kisoihin.
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2023
Seuran naistoimikunnan tavoitteena on olla aktiivinen toimija WGCC ry:n toiminnassa ja
kehittämisessä. Naistoimikuntaan kuuluu 5 jäsentä ja puheenjohtajana toimii seuran Lady
kapteeni Tia Melava.
Tulevana kautena osallistutaan Golfliiton Naiset golfaa kampanjaan, jonka tavoitteena on
saada lisää naispelaajia golfin pariin liidigenerointia hyödyntämällä. Potentiaalisia uusia
naispelaajia lähestytään somemainonnan avulla ja kampanjan tukemana tullaan järjestämään
naisille lajiin tutustumistapahtumia, sekä mahdollisesti jotain muuta aktiviteettia.
Viime kauden mukaisesti tavoitteena on tuoda esille naisten harrastus- ja kilpailutoimintaa sekä
kannustaa naisia kehittämään omaa lajiosaamistaan. Tähän liittyen vieraskentillä pelaamista
suositellaan ja mahdollisuuksien mukaan myös tuetaan. Edelleen pyrimme myös aktivoimaan
naisia osallistumaan oman ja muiden seurojen kisoihin. Olemme myös mukana alueen
yhteisessä Ladyt kentällä tapahtumassa, jonka järjestelyvastuu on tänä vuonna Salo golfilla.
Kauden aikana järjestetään yhdessä seuran Pro:n kanssa naisille pelisuunnittelutapahtuma ja
mahdollisesti myös muita teemoitettuja tapahtumia. Yhteistyössä kilpailutoimikunnan kanssa
pyritään saamaan Wiurilaan naisten edustusryhmä, jonka jäsenet osallistuvat liiton toureille.
Tätä kautta pyrimme saamaan lisää näkyvyyttä seuran naistoiminnalle ja samalla saamaan
myös tyttöjä ja naisia kiinnostumaan kilpailemisesta.
Naistoimikunnan jäsenet tukevat mahdollisuuksien mukaan aktivointitoimikunnan
järjestämiä naisteniltoja ja kauden aikana järjestetään naisille myös kauden avaus ja
päätöskisat.
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2022
Seuran naistoimikunnan tavoitteena on olla aktiivinen toimija Wiurila golf ry:n toiminnassa
ja kehittämisessä. Naistoimikuntaan kuuluu 3-5 jäsentä ja puheenjohtajana toimii seuran Lady
kapteeni.
Tulevan kauden painopistealueena on aktivoida naisten osallistumista oman ja muiden
seurojen sekä golfliiton kisoihin ja kannustaa naisia kehittämään omaa lajiosaamistaan.
Tavoitteena on luoda hyvät edellytykset seuran naisille kilpailuihin osallistumiseen ja
harjoitteluun. Kauden aikana järjestetään yhdessä seuran Pro:n kanssa naisille
harjoitteluryhmiä omien tavoitteiden mukaisesti. Yhteistyössä kilpailutoimikunnan kanssa
pyritään saamaan Wiurilaan naisten edustusryhmä, jonka jäsenet osallistuvat liiton toureille.
Tätä kautta pyrimme saamaan lisää näkyvyyttä seuran naistoiminnalle ja samalla saamaan
myös tyttöjä ja naisia kiinnostumaan kilpailemisesta.
Naistoimikunnan jäsenet osallistuvat aktivointitoimikunnan järjestämiin naisteniltoihin ja
mahdollisuuksien mukaan järjestetään naisille myös omia kilpailuja. Tavoitteena on pitää myös
edellisistä vuosista tuttu naisten kauden päätös ja yksi yhteinen naisten reissu kesän/syksyn
aikana.
Ladytoimikunnan toimintasuunnitelma 2021
Naistoimikunta järjestää ladygolfareille yhteisiä peli-iltoja ja -matkoja kauden aikana.
Tavoitteena on edistää naispelaajien yhteisöllisyyttä, tukea aloittelevia pelaajia golfharrastuksen jatkamisessa ja rohkaista jo jonkin verran pelanneita osallistumaan seuran järjestämiin tapahtumiin.
Wiurilan naiset aloittavat virallisen pelikauden toukokuun alkupuolella kapteenin kierroksen
jälkeen ladykapteenin puolikas -tapahtumalla. Tapahtumassa ladytoimikunta kertoo kauden
ohjelmasta kahvittelun lomassa ja päätteeksi pelataan kauden avauspelin (9 reikää).
Vuonna 2021 naiset jatkavat peli-iltoja kerran kuukaudessa. Birdie-puu jatkaa lintujen houkuttelua. Alkukesällä ladyt tekevät päivän mittaisen pelireissun jollekin lähialueen kentälle. Reissu on viikonloppuna, jolloin myös työssäkäyvät naispelaajat pystyvät osallistumaan. Perinteinen Naistenhaku -kisa järjestetään su 13.6. jolloin vietetään Koko Suomi golfaa naisten sunnuntaita. Juhannusviikolla (su 20.6.) matkaamme yhdessä Aura Golfiin katsomaan Ladies European Tour - Gant Ladies Open -kisan viimeistä pelipäivää. Ämmien “yönylireissu” toteutetaan syyskuussa. Naisten kausi päättyy syyskuussa Ladybrunssiin ja brunssin jälkeen pelattavaan pelikierrokseen (18 reikää).
Salon, Meri-Teijon ja Wiurilan kenttien Leidit kentällä -nimeä kantavan naisten yhteisen
seurakisan järjestelyvuoro on Wiurilalla. Kisa-ajankohdaksi kaavaillaan toukokuun viimeistä
lauantaita.
Päivityksiä ladytoimikunnan toimintasuunnitelmaan 9.6.2020
Seuran juhlakisan ajankohdan siirron vuoksi, joudumme siirtämään Ämmien reissun ajankohtaa viikolla aikaisemmaksi. Uusi ajankohta on la-su 22. - 23.8.20.
Päivityksiä ladytoimikunnan toimintasuunnitelmaan 2020
Koronaepidemian vuoksi olemme joutuneet tekemään seuraavia muutoksia pelikauden 2020 toimintasuunnitelmaan:
- naisten peli-illat aloitetaan vasta ti 16.6. Naisten juhannuskisalla
- kansallista naisten golfsunnuntaita vietetään vasta 2.8., joten Naistenhaku -kisa on siirretty kyseiseen päivään
- naisten päiväretki vieraskentälle siirretään syksyyn viikolle 36 (joko la 5.9. tai su 6.9.)
Ladytoimikunnan toimintasuunnitelma 2020
Toimikunnan tavoitteena on aktivoidan WGCC:n naisjäseniä pelaamaan golfia säännöllisesti ja kasvattaa seuran naispelaajien määrää. Tavoitteen saavuttamiseksi järjestämme pääsääntöisesti keskiviikkoihin ajoittuvia rentoja peli-iltoja (touko-syyskuu). Kesälomataukoa pidämme lähes koko heinäkuun. Peli-iltojen kilpailut, jotka eivät vaikuta tasoitukseen, ovat henkilökohtaisia höystettynä erikoiskilpailuilla tai "määräyksillä".
Tänä vuonna seuramme täyttää 30 vuotta, joten luvassa on monenlaista toimintaa kaikille jäsenille, mutta etenkin kaikille aloitteleville pelaajille on suunnitteilla erityistä tukea harjoitusten, pelikierrosten ja tutor-toiminnan merkeissä (näistä tarkemmin kauden alettua).
Ladykapteenin puolikas -kisa ti 5.5. aloittaa naisten peli-illat. Tuolloin kahvittelun lomassa kerromme suunnittelemastamme toiminnasta alkavalle pelikaudelle, mutta kuulemme mielusti toiveitanne ja ideoitanne toiminnan kehittämiseksi.
Perinteinen Naistenhaku -kisa pelataan su 7.6. (kansallinen golfviikko/naisten sunnuntai).
Juhannusviikolla pelataan naisten juhannuskisa best ball -parikilpailuna (arvotut parit). Ennen kentälle lähtöä nautimme yhdessä kuohujuomaa mansikoiden kera.
Ladybrunssi päättää naisten kisakauden la 19.9.20. Tuolloin syömme yhdessä brunssia, jaamme palkintoja sekä pelaamme päätteeksi täyden kierroksen pistebogey-kisana.
Lady Cup -kisa siirtyi historiaan ja sen tilalla pelataan uusi Ladyt kentällä -nimeä kantava Salon, Wiurilan ja Meri-Teijon seurojen naisten seurakisa. Kuluvana vuonna kisa pelataan Salossa la 6.6.20.
Ladyjen päiväretki vieraskentälle toteutetaan la 13.6.20. Kohdevaihtoehdot ovat: Kultaranta, Nordcenter ja Lohja.
Ämmien reissu tehdään la - su 29. - 30.8. 20 Rauman ja Uudenkaupungin kentille.
Birdiepuu odottelee lintusten laskeutumista oksilleen pukuhunetilan aulassa. Käy lisäämässä lintunen puun oksalle jokaisen tekemäsi birdien jälkeen. Voit halutessasi myös kirjata useamman tekemäsi birdien samaan lintuseen (pvm., väylä, nimesi). Ladybrunssilla palkitsemme eniten birdie -merkintöjä saaneen wiurilattaren.
Helmikuussa 2020 otettiin käyttöön uusi tasoitusjärjestelmä, joka kannustaa jokaista golfaria pelaamaan aktiivisesti, joten Wiurilan naiset, tehdään tästä juhlavuodesta yhdessä aktiivinen ja hyvä pelivuosi!
Ladytoimikunnan toimintasuunnitelma 2019
Toimikunnan tavoitteena on aktivoidan WGCC:n naisjäseniä pelaamaan golfia säännöllisesti ja kasvattaa seuran naispelaajien määrää. Tavoitteen saavuttamiseksi järjestämme keskiviikkoihin ajoittuvia rentoja peli-iltoja (touko-syyskuu). Kesälomataukoa pidämme heinäkuun. Peli-iltojen kilpailut, jotka eivät vaikuta tasoitukseen, ovat henkilökohtaisia höystettynä erikoiskilpailuilla tai "määräyksillä".
Ladykapteenin puolikas -kisa ke 8.5. aloittaa naisten peli-illat. Tuolloin kahvittelun lomassa kerromme suunnittelemastamme pelikauden toiminnasta.
Perinteinen Naistenhaku -kisa toteutetaan su 9.6. (kansallinen golfviikko/Ladygolfsunnuntai). Juhannusviikolla pelataan naisten juhannuskisa best ball -parikilpailuna. Ennen kentälle lähtöä nautimme yhdessä kuohujuomaa mansikoiden kera.
Ladybrunssi päättää naisten kisakauden la 21.9.19. Tuolloin syömme yhdessä brunssia, jaamme palkintoja sekä pelaamme päätteeksi pistebogey-kisan.
Lady Cup pelataan Salon, Wiurilan ja Meri-Teijon kentillä uusin säännöin. Vaihtoehtoiset kisapäivät Wiurilassa ovat ma 20.5. ja pe 24.5. sekä Salossa ma 22.7. ja pe 28.7. (jokainen valitsee itselleen sopivamman pelipäivän ko. kentiltä). Meri-Teijon kentällä pelataan Capin päätöskisa la 31.8.19.
Ladyjen päiväretki vieraskentälle toteutetaan la 15.6.19. Ensisijainen kohde Ruukkigolf. Varalle nimesimme St. Laurence Golfin, Vihti Golfin sekä Peuramaa Golfin.
Ämmien reissu tehdään 24. - 25.8. Rauman ja Uudenkaupungin kentille.
Birdiepuu odottelee lintusten laskeutumista oksilleen pukuhunetilan aulassa. Käy lisäämässä lintunen puun oksalle jokaisen tekemäsi birdien jälkeen. Voit halutessasi myös kirjata useamman tekemäsi birdien samaan lintuseen (pvm., väylä, nimesi). Ladybrunssilla palkitsemme eniten birdiemerkintöjä saaneen wiurilattaren.
Toteutetaan yhdessä hyvä ja aktiivinen pelikausi!
Ladytoimikunnan toimintasuunnitelma 2018
Naistoimikunta järjestää ladygolffareille yhteisiä peli-iltoja ja muita rentoja tapahtumia kauden aikana. Tavoitteena on tukea aloittelevia pelaajia jatkamaan harrastusta ja rohkaista jo jonkin verran pelanneita osallistumaan kilpailuihin. Lisäksi tarkoituksena on edistää naispelaajien yhteisöllisyyttä. Ideoita kauden toimintaan on saatavilla valtakunnallisesta ladykapteenien tammikuisesta kokouksesta; kauden teemana on ”perheen kesken”.
Wiurilan naiset aloittavat yhteisen pelikauden toukokuun alussa heti kapteenin kierroksen jälkeen ladykapteenin puolikas -tapahtumalla. Tapahtumassa ladytoimikunta kertoo kauden ohjelmasta ja kahvittelun päätteeksi naiset pelaavat yhdeksän reiän kilpailun.
Vuonna 2018 naiset jatkavat keskiviikkoisia peli-iltoja noin joka toinen viikko heinäkuista taukoa lukuunottamatta. Edellisenä kesänä Wiurilassa lanseerattu birdie-puu jatkaa lintujen houkuttelua. Osa keskiviikkoiltojen peleistä korvataan pron ohjaamilla pienryhmäharjoituksilla teemoitettuna pelin eri osa-alueille. Keskikesällä ladyt matkaavat jollekin lähialueen kentälle pelaamaan porukalla; edellisistä vuosista poiketen pelimatka on lauantaina, jolloin myös työssäkäyvät naispelaajat pystyvät paremmin osallistumaan retkelle. Viikonloppureissu on tarkoitus järjestää elokuussa. Naisten kausi päättyy syyskuussa päätöskisaan ja siihen liittyviin juhlallisuuksiin. Naistenhaku-kilpailu on tarkoitus järjestää myös tänä vuonna.
Salon, Meri-Teijon ja Wiurilan ladykapteenit pyrkivät kehittämään jo perinteisestä Lady Cupista enemmän naisgolffareita houkuttavamman tapahtuman esimerkiksi järjestämällä cupin sijasta yhden Salon seurojen naisgolffareiden yhteisen kilpailun kauden aikana. Samoin kauden päättävä teatterimatka on tarkoitus järjestää yhdessä uudelleen edellisen vuoden tapaan.
Naistoimikunnan toimintakertomus 2017
Naisten keskiviikkoisia peli-iltoja oli yhteensä kahdeksan, joista seitsemän pelattiin omalla kentällä ja yksi Tammisaaressa Ekegolfissa. Keskiviikkoiltojen pelitapahtumiin osallistui 32 naista, ja osallistumiskertoja on ollut yhteensä 117. Eri iltoina osallistujien määrä on vaihdellut 4-20 välillä. Päätöskisaan syyskuun alkupuolella osallistui 11 ladya. Päätöskisassa palkittiin aktiivisin osallistuja ladykapteenin kimpulla, kesän sokko-eckletikin voittaja, birdiepuun valtijatar ja päätöskisa voittajat sekä pistebogeyssa että tasoituksettomassa lyöntipelissä. Birdejä kertyikin kesän mittaan hienosti, sillä 68 lintua istui puussa päätöskisaan mennessä. Peli-illat liikuttivat naisia yhteensä 101 puolikasta kierrosta ja 48 täyttä golfkierrosta.
Peli-iltojen lisäksi kesään kuului myös muita tapahtumia. Pro Miikka Heinonen järjesti kaksi naisille suunnattua lähipelikurssia, joihin osallistui 21 ladygolffaria. Naisten golfviikon päätteeksi järjestetyssä naistenhaku-kisassa oli mukana 20 joukkuetta eli 60 pelaajaa. Ladycupin Wiurilan osakilpailussa toukokuussa pelaajia oli 26, mutta Meri Teijon osakilpailuun osallistui Wiurilasta vain kolme naista; tämä johtui ehkä siitä, että kisa oli arkipäivänä. Kahdeksan Wiurilan ladya reissasi Yyteriin pelaamaan ja rentoutumaan kylpylään elokuisena viikonloppuna.
Ladytoimikunta on pitänyt kauden aikana neljä kokousta. Varsinais-Suomen ladykapteenit ja naistoimikunnat kokoontuivat heinäkuussa Porissa Kalaforniassa pelaamaan ja tutustumaan; Wiurilasta osallistui kolme henkilöä. Ennen kauden alkua Golfliitto järjesti ladykapteenien ja -toimikuntien seminaaripäivän, jossa perehdyttiin tulevan vuoden naiset ensin -teemaan.
Marraskuussa pyhäinpäivänä Salon, Meri Teijon ja Wiurilan ladykapteenit järjestivät teatterimatkan Tampereen Työväen Teatteriin katsomaan Jykevää on rakkaus -Agents musikaalia. Matkalle lähti Salon seuroista yhteensä 34 peluria, avecia ja ystävää.
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2017
Naistoimikunnan tavoitteena on aktivoida WGCC:n naisia ja järjestää heille erilaisia tapahtumia kauden aikana. Kausi aloitetaan toukokuussa-kesäkuussa kauden avaustilaisuudella, jossa informoidaan tulevan kauden ohjelmasta ja esitellään naistoimikunnan jäsenet.
Joka toinen viikko pelattavia naisten kierroksia erilaisine pelimuotoineen tullaan pelaamaan touko-syyskuun aikana. Tavoitteena on ”opetella” eri pelimuotoja, pelikortin käyttöä, sääntöjä ym. esim. miten toimitaan missäkin tilanteessa.
Yritetään järjestää ns. naisten haku kisa. Nainen kutsuu kaksi miestä mukaansa pelaamaan. Kisa on joukkuekisa.
Tavoitteena on yrittää järjestää harjoittelua naisille yhdessä Pron kanssa.
Yhteistä pelitapahtumaa Kultaranta Golfin kanssa selvitellään ja yritetään mahdollisuuksien mukaan järjestää.
Tavoitteena on osallistua Lady Cup -tapahtumiin Salo Golfin ja Meri-Teijo Golfin ladyjen kanssa.
Kauden aikana tullaan järjestämään vähintään yksi pelimatka jollekin lähialueen kentälle.
Kauden päätöstilaisuus pidetään syyskuun puolivälissä, jolloin pelataan päätöskisa, jonka jälkeen on yhteisruokailu. Kisan parhaat palkitaan ry:n päätösjuhlassa.
Tavoitteena on luoda hyvät edellytykset seuran naisille kilpailuihin osallistumiseen ja muihin tilaisuuksiin.
Naistoimikunnan toimintakertomus 2016
WGCC:n naistoimikunnan kapteenina toimi kaudella 2016 Ina Laurila. Naistoimikunnan tavoitteena oli saada seuran naisia mukaan kisatoimintaan, saada naisten toiminta monipuoliseksi ja eri tason naispelaajia huomioon ottavaksi. Naistoimikuntaan kuuluivat: kapteeni Ina Laurila, Ulla-Maija Heinä, Sinikka Nikander, Tuula Koponen, Marja Härmälä sekä Minna Gråsten.
Naistoimikunta kokoontui kauden alussa suunnittelemaan toimintaa. Kokouksessa käytiin läpi tulevien kisojen järjestelyitä sekä kehitysideoita toimintaan. Naisten leikkimieliset kisat pelattiin vanhan tavan mukaan joka toinen keskiviikkoilta ja heinäkuu oli lomakuukausi.
Naisten kausi käynnistettiin 11.5.2016. Alkukahvien jälkeen lähdettiin etuysiltä kiertämään parikisana, pelimuotona pinkkipallokisa. Kausiohjelma sisälsi joka toinen viikko pelattavan kisan, yhden pelimatkan sekä päätöskisa kauden lopuksi syyskuussa. Pelimatka suuntautui Hankoon ja sinne lähti mukaan 19 reipasta naisgolffaria. Viikkokisojen pelimuodot vaihtelivat kerroittain. Viikkokisassa palkittiin voittaja ja joka kerralla oli myös arvontapalkinto. Kesällä 2015 käytiin pelaamassa Kultarannassa niin, että jokaisessa lähdössä oli myös Kultarannan pelaaja. Samaa yritettiin järjestää Wiurilaan kesällä 2016, mutta sitä ei saatu järjestymään.
Kaudella 2016 pelattiin Lady Cup -turnaus yhdessä Salo Golfin ja Meri-Teijo Golfin ladyjen kanssa; kesäkuussa Wiurilassa, heinäkuussa Salo Golfissa ja elokuussa päätöskisa Meri-Teijolla. Pelimuotona oli pistebogey ja eniten pisteitä kerännyt lady voitti koko turnauksen. Kauden 2016 Lady Cup -kisan voitti Leila Tuominen.
Kauden päätöskisa pelattiin syyskuussa. Mukana oli 12 pelaajaa ja pelimuotona alle 20 tasoituksella HCP lyöntipeli ja yli 20 tasoituksella pistebogey. Voittajina olivat Satu Flyktman ja Kirsi Toivonen. Kisan jälkeen syötiin illallinen.
Lisäksi kaudella 2016 pelattiin Naisten Haku -kilpailu. Lady kutsui 2 miestä mukaansa pelaamaan. Kilpailuun osallistui 57 henkilöä. Kisa oli joukkuekisa.
Kaudella 2016 myös tilattiin Wiurilan Ladyille pelipaidat. Paitoja oli saatavilla kahdessa värissä (pinkki tai turkoosi) ja kahdessa mallissa (hihalla ja hihaton). Paidat saivat naisten keskuudessa hyvän vastaanoton ja niistä on tullut positiivisia kommentteja myös vieraskentillä. Viikkokisoissa suosituimpia pelimuotoja näyttävät olevan pari- ja joukkuekisat, jotka keräsivät eniten osallistujia. Myös Hangon pelimatkalle oli runsaasti lähtijöitä.