KAUDEN 2012 JÄSENMAKSUT:
90€ AIKUINEN, 30€ JUNIORI 

Sähköiseen pelioikeus- ja jäsenhakemuslomakkeeseen pääset tästä..

 

 

 

Etusivu

Terveisiä Espanjasta

Lähdimme Paavilaisen Arton e-mailin innoittamana maaliskuun puolivälissä Espanjan etelärannikolle lievittämään talven aikana kohonnutta golfkuumetta.

Arto oli lupauksensa mukaisesti järjestänyt meille unohtumattoman  golf-elämyksen. Hän oli myös sopinut meille WGCC:n jäsenille varsin edulliset green-fee hinnat. Pelasimme kaikki yhdeksän kierrosta ”Early Bird”, klo 8-9 lähtöajoilla ja green-fee oli 35 euroa. Vaikka Costa del Solissa ei vielä varsinainen sesonki ollut alkanut, olivat ilmat kesäisen lämpimät ja kenttä aivan upeassa kunnossa.

Miraflores Golf ystävällinen golfklubi, joka toivottaa vierailijat tervetulleiksi. Kenttä sijaitsee Sierra de Mijas vuorten kumpuilevassa maastossa.  Kenttä on suhteellisen lyhyt, mutta etuysin monet tiukat doglegit ja kapeat väylät tuovat oman vaikeutensa peliin. Takaysi sensijaan  on huomattavasti väljempi.
Suosikkiväyliksemme kohosivat mm väylä 1, joka on lyhyt 251 m par 4.  Avauslyönti lyödään korkealta mäeltä alaspäin. Enpä ole koskaan ennen lyönytkään par 4:sta yhdellä päälle. Väylä 5, joka lyödään järven yli ja heti greenin takana on vesieste. Väylä 6, joka on pitkä kiemurteleva par 5 ja 350m päässä terävä dogleg vasemmalle.

Väylä 12, joka on myös pitkä par5, lyödään korkealta mäeltä ja puolivälissä on  suuri lampi suihkulähteineen. Erityisen mielenkiintoinen on väylä 15. Tämän par 3:sen greeni on kokonaan veden ympäröimä  ja vaatii todella tarkkuutta.

 

Matkamme oli erittäin onnistunut ja suuri Kiitos vieraanvaraisuudesta Artolle ja Sirkalle.

Suosittelemme!

 

Tapsa ja Maippi Ruohonen

AUKIOLOAJAT

Kevättä odotellessa :)

 

SLOPELASKIN

 
Syötä tarkka tasoitus tekstikenttään  

 
M
N  

Cr/Slope

  Miehet Naiset
73.8/123  
71.7/119 77.0/132
70.5/117 75.6/129
67.9/112 72.5/122