Toimintasuunnitelma 2020 ja -kertomus 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2020

Pelikauden toiminta

Kukin seniori hoitaa talviharjoittelun omalla tavallaan. Osa pelaajista viettää ainakin osan aikaa etelän lämmössä pelaillen, jotkut osallistuvat paikallisen pron kursseille talvella. Kevään saapuessa harjoittelua aloitetaan / jatketaan rangella kunnes kenttä aukeaa.
Varsinais-Suomen Senioriliigaa pelataan entiseen malliin.

Kesällä pyritään järjestämään pelimatka jollekin Etelä-Suomen kentälle.

Jatketaan keilausta Hanhivaaran keilahallilla talven aikana perjantaiaamuisin ja pyritään aktivoimaan lisää heittäjiä mukaan, samoin  WGCC Keilagolfiin.

Pelit ja kilpailut

Senioriliiga alkaa toukokuussa ja jatkuu koko kesän.  Tavoitteena on parantaa sijoitusta liigassa ja saada taas muutama uusi pelaaja mukaan ja aktivoida naiset pelaamaan.

Viikkokisaa pelataan kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa. Naisille järjestetään oma sarja. Pelipäivä on edelleen perjantai.

Tasoituksellinen reikäpelikisa järjestetään kesän aikana alkaen kesäkuussa.

Ideoidaan ja järjestetään joku joukkuekisa kesän aikana senioreille.

Elokuussa pelataan seuraottelu Nordcenterin seniorigolfareita vastaan kotona. Tavoitteena on tietty voitto, tällä hetkellä tilanne tasan  5 – 5.

Syyskuussa pelataan jo tavaksi tullut seniorien pistebogeymestaruuskisa yhdessä juniorien kanssa.

Pyritään edelleen aktivoimaan yhteistoimintaa juniorien ja muiden kanssa.

Osallistutaan mahdollisimman suurella joukolla kaikkiin Wiurilan tapahtumiin ja talkoisiin, samoin juhlavuoden tapahtumiin.

Tiedottaminen

Tiedottamista pyritään edelleen hoitamaan niin, että jokainen seniorigolffari tietäisi mitä tapahtumia järjestetään, tiedotus hoidetaan www-sivuilla sekä sähköpostitiedotteilla. Tämä edellyttää jokaisen seniorigolffarin nettiosoitteen ajantasaisuutta NexGolfissa.

 

TOIMINTAKERTOMUS 2019

Kausi avattiin 5.4.2019 11:06 ja ekana lähtönä Ulla ja Denis Mattsson; jo ennen kentän avaamista kenttää siistittiin ja risukoita raivattiin risutalkoilla 30.3.019 24 osallistujan toimesta, joista pääosa senioreja sekä jo perinteeksi muodostuneet papanatalkoot 19.11.2019 muutaman siirron jälkeen ja kausi loppui (toistaiseksi) 22.11.2019.
Seniorit olivat lisäksi ahkerasti mukana toimitsijatehtävissä Wiurilan valtakunnallisissa kisoissa.

Senioriliiga alkoi maanantaina 13.5 - ensimmäinen vastustaja oli Aurinko Golf. Peli pelattiin kotona ja voitto lukemin 213 - 195. Pelit jatkuivat pitkin kesää. Pelit kulkivat vaihtelevasti ja loppusijoitus tasaisessa liigassa oli toinen, mikä on kautta-aikain Wiurilan paras sijoitus. Ilmoittautumiset hoidettiin NexGolfin kautta.  Liigaotteluihin osallistui 32 eri pelaajaa (22 mies- ja 10 naispelaajaa). Senioriliigan voiton vei tällä kertaa Parainen (ArGC) pisteen erolla Wiurilaan.

Kesäkuussa alkoi seniorien viikkokisa, jota pelattiin koko kesän ajan.
Kilpailuun osallistui kesän aikana kaikkiaan 10 nais- ja 42 miespelaajaa ja vaihtelevasta  palkittiin päättäjäisissä.

Kesän aika pelattiin kesästä huolimatta kisakierroksia yhteensä 357 !
Kolmen kärki naisten sarjassa Pirjo Riipinen, Ulla Mattsson ja Helena Vuorela sekä miesten sarjassa Jukka Nikander, Pekka Suominen  ja Timo Määttänen.
Parhaat seniorien tasoituksellinen reikäpelikilpailu molemmissa sarjoissa, naisissa 8 ja miehissä 39 osallistujaa. Voitot korjasivat Tuula Koponen sekä Veli-Matti Toivonen tiukkojen otteluiden jälkeen.

Seniorireissu jäi aikatauluhaasteiden ja kenttien heikon kunnon takia tekemättä, mutta 2020 yritetään taas.

Seuraottelu Nordcenterin senioreita vastaan pelattiin vieraissa ja tappio ja kokonaiskisa 5 – 5, ensi vuonna tavoitteena voitto kotona.

Syyskuun 15 päivä pelattiin todella haastavissa olosuhteissa jo tutuksi tullut seniorien pistebogeymestaruuskilpailu, juniorit eivät osallistuneet. Osallistujia oli 22 (6 naista ja 16 miestä). Voittokolmikot Marjaleena Ruohonen, Ulla Mattsson ja Beatrice Östman sekä Veli-Matti Toivonen, Petri Kallijärvi ja Kjell Östman.

WGCC Keilagolf järjestettiin  24.10.2018 ja mukana oli 7 senioria – voiton vei Tapio Rohkea.

Marraskuun alkupuolella jäsenmaksun maksaneita senioreja 416 (406 – 2018)  - naisia  141 (137)  ja miehiä 275 (269).

Kausi suosi kokonaisuudessaan golffareita, vaikka jäikin taas melko lyhyeksi.
 
Tiedottaminen tapahtui sähköpostilla muutaman kerran kaudessa ja www-sivuilla, tiedotuksesta tuli edelleen positiivista palautetta usealta seniorilta.

 

 

Tags: